Herääminen

Rajuilmassa murtui kerran
minun purteni huoleton.
Tuhat kauhua koin sinä yönä
käsivarsilla aallokon.

Mitä rakastin, kaikki, kaikki
läpi aaltojen hajosi.
Löi silmiini myrskyn siivet.
Vesi aitani vajosi — —

Niin ikuisen uneni halki
nous laulua mainingin.
Läpi luomien valkeni taivas.
Minä silmäni aukaisin.

Mitä näen: meri aamussa päilyy,
sen aalloilla pilviä ui.
Mihin katson, mainingeilla
vain aamun pilviä ui.

Ja niinkuin en ennen koskaan,
näen, tunnen kauneuden:
on salaista valoa täynnä
vesi, taivas ja tuulet sen.

Mitä merkitsi se mikä hukkui,
en enää muistaa voi.
Näen vain: joku itkuni kuuli,
joku myrskyn kammitsoi,

ja kun aitani vajosi kaikki,
mitä koskaan rakastin,
joku kantoi käsillänsä
minut keinuun mainingin.

Saima Harmaja